Syksy tekee tuloaan. Sen voi jo haistaa.
Pidän syksystä. Odotan jo kauniita värejä ja kuulasta ilmaa josta saa ammennettua voimaa talvea kohden. Tämä on mielestäni vuodessa ehkä melkein se tylsin vaihe (paitsi juuri nyt kun aurinko jostain pilviverhon takaa heittää hennon varjon näppäimistölle..). Suurella osalla ihmisiä on erilaisia uuden alkuja menossa, koulut alkavat, töihin palataan, vaihdetaan työkavereiden kanssa kuulumisia.
Kesä on ollut tavallaan raskas vaikka varsinaisen yrittämisen onkin pystynyt siirtämään taka-alalle ja nauttimaan auringosta, terassista, lomamatkoista. Kesään on mahtunut iso liuta vauvauutisia, pelkästään sukulaisista niitä on pomppinut 4 kpl:tta, muita tuttuja siihen lisäksi kymmenkunta. HURJA MÄÄRÄ!!
Tähän liittyen olen pohdiskellut lausahdusta jonka puolisokin heittää välillä ilmoille; "toisten lapsi ei ole meiltä pois". Itseasiassa olen tavallaan tästä eri mieltä. Jos tietty prosentuaalinen määrä ihmisistä todennäköisyyslaskennan mukaan lapsettomia, eikö silloin jokainen raskaus ja lapsi ole minun mahdollisuudestani pois? Tiedän tämän kuulostavan kovin negatiiviselta, mutta eikö toisin ajatteleminen ole itsensä huijaamista? Ei sillä, olen kyllä alkumasennuksen jälkeen iloinen toisten puolesta. Toisaalta positiiviset ajatukset kantavat pidemmälle, eihän siitä pääse mihinkään.
Toinen asia, joka viimeaikoina on painanut mieltä, on se että joidenkin ihmisten mielestä lapsi tulee "ansaita" vastoinkäymisten kautta. Kun nyt uusi perheenjäsen ilmoittaa tulostaan, niin suodaan onni heille, onhan heillä ollut niin kovin rankkaa. Tässä tapauksessa kyseessä ei todella ole ensimmäinen lapsi. Perheessä on ollut rankkaa, mutta jos tämä on se mittari minkä mukaan jälkikasvua jaetaan, tai ajatellaan lapsentulon "kuuluvan", en ehkä halua olla jonossa enää. En minä halua ottaa kaikkea maailman lantaa naamalleni, koska siitä ei tunnu tulevan loppua. Paitsi jos p****n määrä on vakio. Kiitos kaikki kerralla sitten vaan...
Ja sitten kun kerran tähän avautumisen vauhtiin olen näköjään päässyt (ja fiilis on monin kerroin parempi kuin maanantaina...) niin kylläpäs tämä samainen edellämainittu tuttu kesällä totesi erään ikävän tapahtuman päätteeksi että "ehkä se on korkeamman kädessä, kaikkia ei ole tarkoitettu äidiksi..". Tämä lause ei ollut minulle tarkoitettu, mutta varmaan olisi voinut vatsalaukun tähystyksen tehdä siinä hetkessä kun leuka loksahti auki. Kylläpä se kolahti. Kaikuu nuo sanat edelleen korvissa. Tehokkaasti siis luen rivienvälistä ja imen itseeni kaike negatiivisen. Kai sitä olisi aika yrittää etsiä jotain positiivistakin...vaikka tuo valo tuolla ulkona..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti