Olen helposti leimahtava ihminen. Samoin tyynnyn yleensä aika nopeasti. Puoliso taas on hyvinkin rauhallinen ja hermostuu harvoin. Nyt olemme kuitenkin kytevien hiilien päällä, ristitulessa ilman tulta. Ehkäpä ristituulessa.
Kesän aikana tämä projekti raastoi hermojani vaikka olin päättänyt etten asiaa ajattale. No tokihan ajattelin, en vain tikuttanut ja laskenut päiviä niin tarkasti. Söin ehkä hieman epäterveellisemmin ja kävin terassilla. Ihan mukava kesä. Paitsi että jokin on meitä kaivellut kesän ja alkusyksyn aikana. Tilanne on tällä hetkellä se, että puoliso on pistänyt projektin jäihin. Jos vaikka tilanne tästä huononee. Ei läheisyyttä, ei helliä sanoja. Minä kidun. Yritän itse kuitenkin lähestyä, koska kaipaan kosketusta, hellyyttä ja sanoja.
Jos tämä projekti päättyy tähän, tiedän katkeroituvani. Minulta otetaan pois mahdollisuus johonkin mitä olen lähes puolet elämästäni halunnut. Minulta riistetään unelma. Pelkään sitä niin valtavasti että voin pahoin.
Mikä tähän johti, en ole varma. Ehkä oma hermostukseni heijastuu häneen ja sitä kautta suhteemme on ollut koetuksella. Valitettavasti on niin että vain minä puhun. Olen puhunut ja valmis puhumaan, mutta joudun odottaamaan vastaavaa toimintaa. Tuleeko sitä, en tiedä. Tunnen olevani häkissä jonka jokainen seinä antaa sähköiskuja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti