Voipi olla että nämä pohdinnat saattavat hieman karata joksikin aikaa lapsettomuuden ulkopuolelle..
Käytyjen keskustelujen jälkeen ilmapiiri -uskomatonta kyllä- kotona on vapautuneempi. Selvästi asia oli se joka puolisoa painoi ja toi ahdistuksen kotiin. Keskustelemme vapautuneemmin. Oleminen on luontevampaa. Asia ei tietenkään ole minulta vielä unohtunut. Huomaan välillä tuijottavani tyhjään ja miettiväni miksi. No, olin kesän aikana kyllä kenkku ja inhottava sekä tämän lapsiasian kanssa kiertynyt omiin tuntemuksiini. Mutta silti.
Mietin tekeekö tämä minusta ihmisenä vahvemman vai heikomman. Asian käsittelyn myötä ehkä vahvemman, voin sanoa selviytyneeni tästä(kin). Toisaalta ehkä heikomman, koska minussa on nyt -ainakin toistaiseksi- särö, joka ei ihan heti kestä toista iskua.
Vaikkakin projekti tosiaan on tällä hetkellä hieman taka-alalla, ei se minua näköjään estä unelmoimasta siitä mitä joskus haluaisin. Ihastelen hauskojen kotivideoiden suloisia hassuja vauvoja. Katselen facebookista kateellisena masukuvia (vaikka olenkin päättänyt etten mahdollisia omiani koskaan sinne lataa aiheuttamaan mahdollista mielipahaa. Onhan profiili minun eikä vatsani..). Vilkuilen haikeana kirpeässä syysilmassa vaunuja työnteleviä onnellisen näköisiä pariskuntia..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti